Hippunen homoseksuaalisuudesta

Hyi.

Ruskeanreijän ritarit.
Karvamaton nuolijat.



Eipä vaiskaan, provo päivässä piristää! Ei mulla mitään homoseksuaaleja vastaan, antaa kaikkien kukkien kukkia. (Kunhan eivät tule minun tontilleni kukkimaan, ajattelee joku!)
Minä olen sen verran itsekäs ihminen, ettei minua suuresti hetkauta toisten tekemiset ja olemiset. Pääasia että ovat onnellisia, nuo tyttö-tyttö -ja poika-poika pariskunnat. Ja menkööt naimisiin, vaikka siellä kirkossa sitten. Olkoot onnellisna elossansa!

Mutta sitä en käsitä, sitä jumalatonta, kiihkomielistä toitottamista omasta seksuaalisesta suuntautumisesta! Helsingin eräässä baarissa tapahtunutta: Istumme pienen, pyöreän pöydän ääressä. Tunnelma on lämmin ja kotoisa, nauru kuplii kanssaihmisistä. Yhtäkkiä näkökentän peittää sotanorsun kokoluokkaa oleva, täyteen tatuoitu muija joka rojahtaa istumaan vapaaseen tuoliin ja iskee tuoppinsa kovaa ja korkealta pöytään ilmoittaen: Mä oon Pipari. Mä oon lesbo. Anna-Leena Härkösen sanoin: Rautalangasta väännettyä estottomuutta? Miksi Pipari ei vain istunut pöytään ihmisenä? Hölmistyneiden ilmeiden jälkeen ilta jatkuu Piparin syväluodatessa juurta jaksain omaa lesbouttaan. Miksi? Ei sillä, on Piparilla oikeus jauhaa vaikka pandakarhuista jos niikseen tulee. Mutta miksi asiasta pitää tehdä numero??

Toinen tapaus: Olen hiljattain tutustunut erääseen naisihmiseen josta sekä pidän ihmisenä ja en pidä. Hyväsydämisenä ihmisenä kuitenkin ravaan hänen luonaan kahvittelemassa ja jauhamassa paskaa. Toisella tapaamiskerralla juttelemme seksuaalisuudesta: "Minä olen bi!" Julistaa tämä tarmokas matami. "Onko se sulle ok?". Vastaan asian olevan. Sitten alkaa vauhdikas tenttaaminen pidänkö minä naisista, kuka on mielestäni kaunein nainen ja sitä rataa. Ja avautumisia kuinka ollaan pantu samaa sukupuolta olevaa kaveria ja paatoksellinen julistaminen tasa-arvon puolesta. Ei minulle tarvi julistaa, ei minua kiinnosta.

Seuraavalla kerralla istahdan tuttuun tapaan kahvipöytään kun matami iskee sikkuraiset silmänsä minuun ja julistaa: "Iiku ja Peter tulevat tänään myös. He ovat homopariskunta! Ihania ihmisiä! Homoja!" So? Miksei vain voitu ilmaista että Iiku ja Peter tulevat kahville. Oliko heidän homoutensa nyt päivän päällimmäisin ja tärkein asia minun tietää? Iiku ja Peter vaikuttavat kaikin puolin mukavilta ihmisiltä kun tapaan heidät, ihan seksuaalisine suuntautumisine kaikkineen. Eivätkä he tee asiasta numeroa. Toisinkuin matami: "Mitäs mun homoiset kullannuppuset?", "Te ootta huipuimmat homppelit jotka tiiän!". Siis mitä vittua, mistä tämä jauhaminen, mietin siemaistessa kahviani ja pitäessäni turpani kiinni.



SUMMA SUMMARUM:

Homous on jees, mutta sitä ei mielestäni tarvitse olla ensimmäisenä tyrkyttämässä koko naaman laajuudelle. En minäkään kulje ympäriinsä huutelemassa, että olen hetero. Tai lätki baareissa pöytään mielenterveysdiagnoosejani. Olen ihminen. Olet ihminen. Ollaan kaikki ihmisiksi.


Ja tähän loppuun tietenkin biisi omistettuna kaikille meille:


Jukka Takalo - Jokainen on vähän homo
https://www.youtube.com/watch?v=wejE_37dx_A