Minä, Julia, olen 26-vuotias maanis-depressiivinen persoona, jolla on takana kirjava sairaushistoria. Minulla on ihme kyllä mies. Asumme keskellä betonihelvettiä kaksiossa, jota pikkusiskoni silloin tällöin somasti nimittää spurguluolaksi. Aterioimme välillä kattilankansilta, sillä im not kliining.
Naapurikerrostalossa asustaa paras ystäväni, Iloton Ilona, aina minun ilonani! Hänen kanssaan vietämme nauruntäyteisiä kosteita viikonpäiviä, ravaamme salaa eräässä tunnetussa raflassa märssyämässä mahamme pinkeiksi potkupalloiksi, keskustellen parannamme ja pahennamme maailmaa. Ilona on sielunsiskoni, joka tietää minusta aivan kaiken ja jolta minun ei tarvitse salata mitään.
Luonteeltani olen samaan aikaan sisäänpäinkääntynyt että avoin, ailahtelevainen, välillä nauravainen mutta nykyään liian usein auttamattoman tosikko ja alakuloinen. Luottamustani on vaikea ansaita, mutta kun löydän ihmisen jonka kanssa asiat sujuvat, minusta saa ystävän joka taistelee rinnalla läpi kaikenlaisten paskamyrskyjen ja pysyy läsnä riemun ja ilon hetkinä.
Omaan sairaan ja mustan huumorintajun. Ja amatsoonimaisen rotevan 177,5 cm varren, jonka nokassa keikkuu soikionmuotoinen kalpea pää ja musta puolipitkä takkutukka. Rakastan hyvää ruokaa ja seksiä vaihtelevassa järjestyksessä. Poltan kuin korsteeni ja euroshopperin light-siiderit ovat paheeni. Käytän silmälaseja. Vihaan useita ihmisiä ihan syyttä suotta. Tasapuolisuuden nimessä vihaan myös itseäni. Käyn vertaistukiryhmässä. Näin kerran unta minusta ja Matti Nykäsestä harrastamassa seksiä. Rakastan minihameita ja saappaita. Luulen, että pystyisin tappamaan ihmisen. Antaisin oikean käteni jos saisin kissanpennun, mutta minulla on astma. Meikkaan, mutta kevyesti. Valehtelin yhden asian tässä postauksessa.
Siinä sitä riittää, sekavaa settiä.
Julia kuittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti